Velhoseni, sinun elämänforssisi on kulumassa pois, kuin dungeoneiden lohikäärme!

Olen niin Visard, älä pelkää. Loitsuni ovat hurjia, mutta viisauteni on jotain aivan muuta... Velhoseni, et ymmärrä kuka minä todellisesti olen. Olen sitä, mitä et voisi edes kuvitella. Olen kuvitusten yllätys, jota en sinulle paljasta. Me pidämme sen dungeonissa. Se on dungeon, ei tyrmä. Näin se on, et voi olla tyhmä! Tyhmyytesi ei ole oikea, viisautesi on sokea. Riimejä lausun, kunnes hurjasti kastun. Vesi on ihanaa... se on niin kivaa...

Tämä saattaa olla vain unta, mitä se myöskin on. Et tule koskaan näkemään mitään näin taianomaista, sillä taikuuteni minut peittäkööt. Uskotko valheisiini vai teetkö niitä itse? Hämmennys on suurta, ajatukseni puuta. Kuvituksesi on mahtavaa, mutta se ei minua avaa, sillä velhon takaa voi löytyä mitä vaan...

Olipas hurjaa tekstiä, mistä voit tätä edes keksiä? Sinä, jos vielä luet, olet rohkea kuin Leo, totta se on. Muista kuitenkin velhoseni: tämä ei ole totta. Minä olen vain niin todellinen kuin sinä annat minun olla. Oikeuteni pidän dungeonissa... tontun kodissa, pienessä sienessä. Aikojen luolassa, et voi minua hutaista. Minä olen erittäin hauska ja hupaisa. Velhokivet saat vielä joku päivä...