Lumikorvan polku

Laatinut: Pilvihohde☁️✨
Julkaistu: 2025-05-02

Kuu oli ohut kuin kynnen kärki vain, mutta silti kaksi kissaa taivalsi yössä ja tuuli nummen yllä pörrötti heidän turkkejaan.

Hopeanharmaa hoikka naaras avasi suunsa puhuakseen.

-Me emme voi jatkaa enää näin Pippuri. Naaras huokaisi, vihreät silmät välähtäen.

-Tiedän sen, mutta mitä muuta me voisimme tehdä. Kolli kysyi ja hänen lihaksensa väreilivät kun hän asteli hitaasti eteenpäin.

-Pitäisikö minun muka hylätä sinut. Pippuri naukaisi pudistaen hitaasti päätään.

-Joku saa vielä pian meistä selvää, ja silloin en enää tiedä mitä tehdä. Naaras henkäisi ääni väristen.

-Mutta en vaan voi jättää kaikkea tätä taakseni, rakastan sinua liikaa siihen. Pippuri naukaisi katsoen naarasta Kirkkailla sinisillä silmillään.

-En minäkään sitä halua, mutta mitä muutakaan voimme. Naaras parahti lohduttomasti.

-tule nyt pidetään hieman hauskaa. Pippuri kuiskasi pilke silmissään. Ja hänen kiiltävä musta turkkinsa piirtyi vasten kuutamoa. -Et varmasti saa minua kiinni.

Naaras päästi pienen mjaurr naurahduksen ja säntäsi kollin perään.

Äkkiä naaras näki lähestyvän valon ja yritti tavuttaa tai huutaa Pippurille mutta hänen varoituksensa ja korvia särkevän parahduksen alle.

Naaras juoksi kovalle mustalle pinnalle ja näki kauhukseen Pippurin ruhjoutuneen ruumiin.

Hirviö oli osunut häneen, äkkiä kasa liikahti ja naaras tunsi toivonsa heräävän jälleen.

-Silkkiruusu minä rakastan sinua mutta nyt minun on lähdettävä luotasi. Pippuri maukui käheällä äänellä ja jäi sitten liikkumattomana paikoilleen.

-Ei ,älä jätä minua Pippuri. Silkkiruusu rääkyi surusta.

Raskain askelin Silkkiruusu asteli kohti leiriä, mutta yhtäkkiä hän ähkäisi.

Silloin Silkkiruusu mieleen tuli yksi kysymys mitä hän tekisi pian syntyvälle pennulleen, hänen ja Pippurin pennulle.