Laikkuviirun kosto LUKU 13 (soturikissatarina)

Laatinut: Parmesaanikuningatar
Julkaistu: 2025-07-03

Laikku saapui kujalle suussaan kaksi pulskaa rottaa. Häntä vastaan tuli heti Varjo. "Kas kas! Ethän sinä olekaan aivan kelvoton." Kolli kehräsi. "Voi kiitos." Laikku virnisti ja pudotti rotat Varjon eteen.

Laikun korvat nousivat pystyyn kun hän kuuli kiljaisun. "Laikku voidaanko nyt leikkiä?" Laikku kääntyi ja näki Pyryn pomppivan hänen jalkojensa juuressa. "Ei, minulla on kiire." Laikku hymähti tunteettomasti.

Hänellä ei ollut aikaa olla koko ajan liimautuneena tuohon pentuun. Pyryn lavat lysähtivät. "A-ai joskus toiste sitten." Pentu käveli pois. Laikku tunsi miten Vanu katsoi häntä ketunmitan päässä terävästi.

Pian hän näki miten Valkoinen naaras käveli hänen luokseen. "Miten niin kiire?" Naaras kivahti. "Siinähän sinä pönötät tekemättä mitään! Etkö voisi edes kerran leikkiä pentu raukan kanssa?"

Laikku huiskautti häntäänsä. "Hänen piti olla sinun ongelmasi, ei minun." Hän tuhahti. Vanu kimmastui. "Mistä lähtien sinusta on tullut noin itsekeskeinen? Sinä olet selvästi Pyrylle tärkeä kissa ja sinä jätät hänet huomiotta!"

Laikku siristi silmiään. "Minä saalistan puolet koko juokkion ruuasta. Odotatko että jaksaisin jonkun pennun vielä vaivoikseni?" Laikku käänsi selkänsä vanulle. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään. Sitten yhtäkkiä Laikku tunsi terävän kivun poskellaan.

Laikku sihahti ja kaatui maahan. Hän kääntyi ja näki Vanun joka katsoi häntä irvistäen vihaisena. Laikku pyyhkäisi tassullaan poskeaan. Siitä vuosi vuolaasti verta. "Raapaisitko juuri minua?" Laikku naukui hämmentyneenä ja alkoi tuntea syyllisyyttä.

"Joskus minä kunnioitin sinua! Luulin sinua hyväksi kissaksi." Vanu sähähti ja huiskautti häntäänsä. "Ehkä on ihan hyväkin että pysyt erossa Pyrystä." Naaras kääntyi ympäri ja käveli pois jättäen Laikun maahan makaamaan.