Laikkuviirun kosto LUKU 16 (soturikissatarina)

Laatinut: Parmesaanikuningatar
Julkaistu: 2025-08-16

Laikku istui syrjäisellä paikalla puistossa roskiksen takana. Hänellä oli leveä hymy kasvoillaan, hän odotti erään kissan saapumista.

Se ei tällä kertaa ollut Arlene, se oli joku muu. Pian hän kuuli askeleita takaansa. Laikku kurkisti roskiksen takaa ja näki tummanharmaan lihaksikkaan kollin kävelevän häntä kohti.

Laikun hymy leveni entisestään kun hän tunnisti että saapuja oli juuri se ketä hän oli odottanut, Varjo. Laikun pupillit kapenivat viiruiksi. Hän loikkasi pois piilostaan Varjon taakse.

"Oi Varjooo~" Laikku kutsui veljeään. Varjo kääntyi niskakarvat pystyssä ja tuijotti Laikkua säikähtäneenä. "Älä pelottele noin! Mitä teet täällä rotanaivo?" Varjo sihahti.

Laikku kallisti päätään ja katsoi Varjoa pehmeästi hymyillen. "Haluan vain tehdä yhden asian selväksi tiedäthän?" Hän kehräsi. Varjo katsoi Laikkua hämmentyneenä. "Minkä?"

"Ettei tätä peliä voi pelata kaksin." Laikku pudisteli päätään. Varjo jännittyi. "Mitä tarkoitat?" Harmaa kolli pörhisteli karvojaan ja perääntyi.

"Voi Varjo! On sääli että tämä loppuu sinun osaltasi näin lyhyeen mutta jotkin asiat on vain pakko tehdä..." Laikku kehräsi ja lähestyi Varjoa saartaen tämän nurkkaan. Laikku katsoi Varjoa meripihkan silmät kiiluen.

Varjo katsoi Laikkua hetken hiljaa ja alkoi sitten äristä. "Minä tiesin sen! Sinä olet aina havitellut johtajan paikkaa siitä asti kun tulit." Varjo näytti hampaitaan.

Laikku vain nauroi. "Taidatkin olla hyvä arvailemaan." Hän käveli lähemmäs Varjoa. "Mutta puheet sikseen, hoidetaan tämä pois alta." Laikku ponnisti ja syöksyi kohti Varjoa.

Laikku kaatoi Varjon maahan mutta Varjo potkaisi Laikkua leukaan niin että kilpikonnakuvioinen kolli hoiperteli taaksepäin. "Mikä on heikko pentu? Itkettääkö?" Varjo pilkkasi voitonriemuisena.

Laikku virnisti ja sukelsi Varjon vatsan alle ja raapi sitten veljensä vatsaa. Varjo ulvaisi tuskissaan ja kierähti maahan yrittäen osua Laikkuun mutta toinen kolli oli jo sujahtanut pois alta.

Laikku hyppäsi Varjon selkään ja kaatoi kulkukissapäällikön maahan. Hän kieräytti tämän sitten selälleen ja kynsi Varjon vatsaa samalla kun piti tätä kaulasta paikoillaan.

Varjo ulvoi tuskissaan ja haukkoi henkeä kun Laikku puristi kynsiään syvemmälle tämän kaulaan. "Ei ei lopeta ole kiltti!" Varjo ulisi. "Olen veljesi eikö se merkitse sinulle mitään?"

"Ei." Laikku vastasi. "Minä lupaan kohdella sinua paremmin jos jätät minut henkiin!" Varjo ähisi epätoivoisesti. "Liian myöhäistä." Laikku avasi suunsa antaakseen tappopuraisun.

Juuri ennen kuin Laikku ehti tehdä sen, hänen silmissään yhtäkkiä välähti ja hän tuntui irtautuvan todellisuudesta hetkeksi. Hän alkoi kuulla ääniä päässään. "Laikku älä tee sitä! Et saa unohtaa kuka oikeasti olet."

Laikku tunnisti äänen. "Kaarna?" Hän kuiskasi. "Sinä et ole se Laikku jonka minä tunnen. Muista kuka olit ennen."

Laikku havahtui Varjon sähähdykseen. "Lakkaa puhelemasta itseksedi ja päästä minusta irti!" Laikku räpytteli silmiään ja katsoi Varjoa epäröiden.

"Emo ei halua minun tekevän sitä..." Laikku ajatteli. "Mutta jos teen sen, saan kaiken mitä olen aina halunnut." Hän oli vaikean valinnan edessä.

"Onko se oman emoni kunnioituksen menettämisen arvoista?" Laikku katsoi Varjoa joka hengitti raskaasti ja katsoi Laikkua anovasti. Sitten Laikun silmät alkoivat kiiltää ahneesti ja hän virnisti. "Kyllä!"

Puistossa kaikui verta hyytävä huuto ja linnut lepattivat oksilta taivaisiin säikähtäneenä.

Laikku istui Varjon kuolleen ruumiin vieressä suupilet veressä ja hymyillen. Sitten hän kuuli taas äänen päässään. "Hyvä Laikku! Menet oikeaan suuntaan. Jatka vain näin, ja sinusta tulee voimakkaampi kuin voisit ikinä kuvitella." Se ei ollut Kaarnan ääni.