Laikkuviirun kosto LUKU 17 (soturikissatarina)

Laatinut: Parmesaanikuningatar
Julkaistu: 2025-10-14

Laikku raahasi Varjon ruumista leveä hymy kasvoillaan kohti kujaa. Hän näki miten lähistöllä roskia tonkineet kulkukissat kääntyivät katsomaan Laikkua kauhuissaan mutta tämä ei edes kääntynyt heidän suuntaansa.

Hoikka kolli käveli rauhallisesti kevytmielinen kiilto silmissään kunnes hän saapui kujalle. Kiireiset kissat eivät huomanneet Laikun saapumista heti ennen kuin tämä kajautti. "Kaikki kissat kääntykää minun puoleeni."

Kun muut kissat kääntyivät katsomaan Laikkua heidän kasvoilleen levisi järkyttynyt ilme. Oli kuoleman hiljaista ennen kuin Sora rikkoi hiljaisuuden. "Laikku... mitä sinä olet tehnyt??" Hän ulvaisi katsoessaan harmaata takkuista ruumista.

Laikku hymyili. "Ten sen mikä oli oikeudenmukaista." Hän myhäili. "Sinä tapoit minun ainoan poikani!" Korppi sähähti vuorostaan. Laikku kohotti kulmiaan. "Ainoan poikasi?"

"Laikku, sillä ei ole väliä miten Varjo on kohdellut sinua, sinun ei olisi pitänyt tappaa häntä!" Vanu murisi. Laikku alkoi nuolla verta tassuistaan. "Ajatteletteko muka vilpittömästi että Varjo olisi paras mahdollinen johtaja teille?"

"Mitä sinä vihjailet?" Sora ärisi. "Tarkoitan siis, että ajatteletteko vilpittömästi että Varjo olisi parempi johtaja kuin joku muu, niin kuin vaikka esimerkiksi minä?" Hän hymähti ja sipaisi tassullaan korvaansa.

Vanun silmät laajenivat. "Tapoitko hänet viedäkseen hänen paikkansa?" Naaras naukui hiljaa. Laikku kehräsi. "En tietenkään! Mutta nyt kun hän on kuollut, kenen kuvittelette olevan johtaja nyt?"

Kissojen keskellä vallitsi hiljaisuus. Laikku alkoi taas puhua. "Oma ehdotukseni on minä." Hän kehräsi. "Oma ehdotuksesi on aina sinä joka asiassa." Vanu mutisi.

Laikku ei kuunnellut vaan jätti Varjon ruumiin lojumaan kujalle ja loikkasi roskiksen päälle jolla Varjon oli tapana puhua. Hän selvitti kurkkuaan. "Naaraat ja kollit, kaikki katsokaa ja kuunnelkaa minua!" Hän istui alas ja ojensi tassunsa juhlallisesti.

"Nyt kun Varjo on pois pelistä, te olette vapaita, teidän ei enää tarvitse kuunnella tuota julmaa kissaa, koska tästä lähtien, minä johdan teitä!" Kissojen joukosta kuului epäuskoinen kohahdus.

"Minä olen se kissa jota teidän kannattaa kuunnella, minulla on teille tarjottavana paljon enemmän mitä Varjolla olisi koskaan ollut. Minä olen oikeuden kynsi ja minä tarjoan teille kaiken vallan riistan ja vapauden mitä olette aina ansainneet."

Laikku hymyili paljastaen terävät hampaansa ja ahneus kiilteli hänen silmissään kun väkijoukosta kuului myöntäilevää supinaa. "Ja miten sinä sen aiot tehdä?" Sora tuhahti epäilevästi ja mulkoili Laikkua.

Laikun häntä piiskasi. "Erittäin hyvä kysymys Sora!" Hän kehräsi. "Tiedättekö klaanit? Ne likaiset metsäkissat jotka luulevat olevansa kissoista parhaimpia?" Laikku kysyi yleisöltään. Kissat nyökyttelivät hiljaa ja mutisivat jotain äkeissään.

Laikku pudisteli päätään. "He aina yrittävät olla muita parempia, kuka heistä pitäisi?" Hän naurahti. Kissojen mutina muuttui vähitellen äänekkäiksi ulvaisuiksi.

Laikku myhäili ylpeänä itsestään. "He ovat minun! Kaikki on pian minun. Minä olen nero!" Hän ajatteli itsekseen. Hänen turkkinsa kiilteli auringossa. "Pian teidän ei enää tarvitse sietää niitä villikissoja."

"Sillä pian, me valtaamme koko metsän minun suunnitelmani avulla. Kaikki mitä teidän tarvitsee tehdä on vain kuunnella minun ohjeitani! Kaikki riista ja alue metsässä tulee olemaan meidän käytettävänämme" Laikku ulvaisi.

"Klaanit ja heidän ylimielisyytensä saavat kuolla kohtalon kynsien alla!" Laikku kehräsi ja väkijoukko puhkesi äänekkäisiin suosionosoituksiin jotka kuitenkin keskeytti Vanun sähähdys.

"Oletteko kaikki tulleet hulluksi? Kuunteletteko todellakin tuota ketunmielistä narsistia joka saa mielihyvää muiden kärsimyksestä?" Vanu ärisi. Laikku hymyili. "Kuunteletteko tuota vanhuudenhöperöä valkoista karvapalloa ennemmin kuin minua?"

Sora astui Vanun vierelle. "Olen samaa mieltä. Minun mielestä meidän ei pitäisi uskoa kollia joka juuri tappoi veljensä." Keltainen naaras murisi. Pian Laikun yllätykseksi kahden naaraan eteen astui kolmas.

Naaras oli siro ja harmaa. Sillä oli ruusunpunainen häntä ja korvat sekä valkoiset käpälät ja smaragdinvihreät silmät. Laikku muisti nähneensä kissan Varjon joukossa aiemmin muttei ollut puhunut tälle.

Naaras alkoi puhua. "Älkäähän olko tylsiä! Minusta tämä Laikku puhuu asiaa. Meidän pitäisi kuunnella häntä." Hän kehräsi. Laikku oli yllättynyt kissan puolustuksesta.

"Meidän ei pitäisi antaa klaanikissojen viedä sitä mikä on meidän." Naaras virnisti ja hänen vihreät silmänsä kiilsivät. Kissat alkoivat taas ulvoa osoittaakseen olevansa samaa mieltä.

Ainoat jotka enää vastustivat olivat Vanu ja Sora. Ajatus vallasta sai jopa Korpin unohtamaan poikansa kuoleman. Laikun silmät välähtivät tyytyväisenä. "Lähdemme huomisaamuna. Kaikki jotka tulevat mukaani tapaavat minut puistossa ensi yönä."

Laikku kääntyi katsomaan Pyryä ja yritti tulkita tämän ilmettä. Nuoren valkoisen kollin silmissä ei näkynyt lainkaan epäröintiä. "Minä tulen mukaasi Laikku!"

Vanu kauhistui. "Etkä mene! Sinä olet hädin tuskin vuoden vanha. En voi antaa sinun mennä tuon kovasydämisen huijarin mukaan." Naaras kivahti.

Pyryn lavat lysähtivät. "Ai." Hän mutisi tyytymättömänä. Laikku loikkasi alas kiveltä. "Muistakaa sitten tulla ajoissa. Emme jää odottamaan ketään." Laikku käveli syrjempään kun kissat alkoivat kiivaasti puhumaan siitä mitä he olivat juuri kuulleet.

Laikku pysähtyi kesken kaiken kun näki yhtäkkiä välähdyksen silmissään ja tuntui kuin hän olisi irtautunut todellisuudesta. Hän kuuli jälleen kerran äänen päässään, saman jonka hän kuuli kun oli tappanut Varjon.

"Hyvin tehty Laikku! Jatka samaan malliin ja johdat pian klaaneja." Ääni kannusti. Laikku oli hämmentynyt. "Tunnenko sinut?" Hän kuiskasi. "Et, mutta minä tunnen sinut erittäin hyvin."

Laikku heräsi horroksestaan kuullessaan jonkun puhuvan. "Laikku?" Laikku säpsähti ja kääntyi. Se oli naaras joka oli puolustanut häntä. "Olen hyvin vaikuttunut." Kehu sai Laikun unohtamaan mitä oli juuri tapahtunut.

"Minulla ei ollut suuria odotuksia sinusta kun saavuit, mutta olet todistanut itsesi voimakkaaksi." Naaras kehräsi. Laikku kehräsi takaisin. "Sinulta oli hyvin rohkeaa astua vastustajiani vastaan, sellainen päättäväisyys on ihailtavaa."

"Mikä mahtaa olla nimesi?" Laikku kysyi. "Kutsu minua Selmaksi." Selma kehräsi ja istui alas. "Pidän tavastasi ajatella Laikku! Tunnut olevan ainoa tässä koko sakissa jolla on minkäänlaista älykkyyttä."

Laikku ei tiennyt oliko Selman mielistely aitoa vai ei mutta otti sen hyvin vastaan. "Tiedän." Hän myhäili. Selma vinkkasi silmäänsä. "Onnittelut Laikku! Olet löytänyt itsellesi uuden liittolaisen. Aion tehdä parhaani että suunnitelmasi onnistuu."

Selma nousi ylös ja lähti jolkottamaan pois päin. Laikku katsoi hetken tämän perään kunnes alkoi kävellä omaa vuodettaan kohti. "Kaikki menee aivan kuten suunnittelin." Hän ajatteli tyytyväisenä.