Platon kertoo, että vertauskuvaa voidaan käyttää kaikkeen sanottuun, tarkoittaen, että sitä voidaan käyttää hieman aiemmin esitettyjen aurinkovertauksen ja jaetun janan tulkitsemiseen. Hän selittää vertauskuvan varsinaisen merkityksen seuraavasti: »Vankilamaista asuntoa vastaa näkyvä maailma, ja siinä palavan tulen kajoa auringonvalo. Ja jos ymmärrät, että ylös kiipeäminen ja ylhäällä avautuvien näkymien katseleminen kuvaa sielun kohoamista ajatuksella tavoitettavaan maailmaan, olet tulkinnut käsitykseni oikein. Senhän sinä halusit kuulla; pitääkö se sitten paikkansa, sen tietää jumala. Sellainen mielikuva minulla siis on, että ajatuksella tavoitettavassa maailmassa on viimeisenä ja vain vaivoin nähtävissä hyvä idea. Mutta kun se kerran on nähty, on pakko todeta, että se on kaikissa asioissa kaiken oikean ja hyvän aiheuttaja; näkyvässä maailmassa se synnyttää valon ja sen valtiaan, ajatuksella tavoitettavassa maailmassa se taas itse valtiaana synnyttää totuuden ja järjen.[1]» Luolan ulkopuolella oleva aurinko edustaa siis hyvän ideaa, ja tämä kohta muiden ohella saattaa antaa kuvan, että Platon piti tätä luovana jumalana. Ihmiset ovat tavallisesti vankeina ja katselevat pelkkiä varjoja, jotka ovat sellaisten muotojen tai kuvien aikaansaamia, jotka eivät vielä itsekään ole varsinaista todellisuutta — se voidaan löytää vasta luolan ulkopuolelta, älyllä käsitettävissä olevasta muotojen maailmasta, ei aisteilla. Muotojen kantajat ovat erilaisia instituutioita ja auktoriteetteja, jotka manipuloivat sitä kuinka näemme maailman. Platon halusi meidän käsittävän, että meidän on ymmärrettävä omat rajoituksemme, jotta voisimme siirtyä niiden tuolle puolen. Palattuaan katselemasta "jumalallisia näkymiä" henkilö palaa "inhimilliseen surkeuteen", ja »käyttäytyy kömpelösti ja näyttää naurettavalta, kun hän vielä sokaistuneena ja tottumattomana täällä vallitsevaan pimeyteen joutuu tuomioistuimissa tai muualla kiistelemään oikeuden varjoista tai niistä kuvista, joista nämä varjot ovat peräisin? Tai kun hän joutuu taistelemaan niitä käsityksiä vastaan, joita näistä asioista on sellaisilla ihmisillä, jotka eivät ole itse oikeudenmukaisuutta ikinä nähneetkään?[2]» Platon vihjaa tällä mahdollisesti Sokrateen oikeudenkäyntiin. Saattaa vaikuttaa erikoiselta, että kuvatessaan poliittisesti epätoimivaa "jumalallisesta inhimilliseen surkeuteen palaamista" ja sitä seuraavaa vastustelua, Platon kuitenkin kuvaa juuri samaan aikaan ihannevaltiotaan, jota hallitsee filosofikuningas. Filosofikuninkaan tunnusmerkkinä oli, että hän on jatkuvasti kosketuksissa hyvän muodon kanssa.
