Soturikissatarinani eka luku

Image by Pixabay / CC BY

Laatinut: Kirkaspisara🍉sk
Julkaistu: 2022-07-14

Sadeklaanin parantaja, Kirkaspisara, kuuli hiljaista kahinaa pesänsä oviaukolta. - Mitä asiaa? hän kysyi järjestellessään erituoksuisia lehtiä kasoihin kallion koloihin. - Haavoja tai yskää? - No, eipä oikeastaan... Leiriin saapui juuri eräs vieras,=>

jonka ehkä tahtoisit nähdä, kertoi tummanruskea kolli, Käpypilkku vaivautuneena. Vasta nyt Kirkaspisarakin kuuli pesänsä ulkopuolelta kissojen kiihkeää nau'untaa ja niiden seasta matalaa, murinamaista ääntelyä. Hän tuli ulos pesästään ja kulki =>

turkkeja pörhistelevän kissalauman läpi. Leirin keskellä istui vanha ja harmaaturkkinen kissa, jonka Kirkaspisara tunnisti vuosien takaa. Hän oli ollut klaanikokoontumisessa ensi kertaa ja nähnyt juuri samanlaisen kissan, jolla oli paksu ja värikäs =>

turkki. -Sol, huokaisi Kirkaspisara vain. - Kuka Sol? ihmetteli johtajankannon päällä istuva Sadeklaanin päällikkö, Loistetähti. - Leijonakissa, onko nimesi Sol? - Kyllä vain, nimeni on Sol ja olen tullut tänne varoittamaan teitä suuresta vaarasta.

Aukiolta alkoi kuulua huolestunutta supinaa ja kauhistuneita ulvaisuja. - Millaisesta vaarasta on nyt kyse? Kirkaspisara tiedusteli kiinnostuneena ja Sol käänsi keltaisen katseensa häneen päin. - On syntyvä vihollinen, joka hallitsee sadetta ja vie =>

sen veriseen tuhoon! Sol murisi silmät viiruina. - Jos ette pian tee jotakin, alkaa vesiputouksessa pian virrata veri. - Hyvä Sol, olette tulleet varmasti pitkän matkan päästä tänne meitä varoittamaan. Voit halutessasi viettää ensi yön leirissämme, =>

lupasi Loistetähti. - Kiitos, Sol sanoi ja pari soturia lähti saattamaan hieman ontuvaa vierasta hänen väliaikaiselle pesälleen. Kirkaspisara lähti heidän peräänsä, sillä hänellä oli asiaa Solille. - Sol, Kirkaspisara maukui, kun soturit olivat menneet.

- Mitä asiaa? kuului käheä murahdus. - Tuota, tulin vain kysymään vointiasi. Polkuanturasi ovat varmaan kipeät matkan jäljiltä. - Ei sinun minusta tarvitse huolehtia, Sol maukui hiljaa. - Olen pian matkani päässä. Vasta nyt Kirkaspisara huomasi kuinka =>

paljon Sol oli vanhentunut. Silti hänen täytyi kysyä varsinainen kysymyksensä. - Mitä meidän pitäisi tehdä välttyäksemme suurelta viholliselta? Kirkaspisara kysyi. Sol huokaisi rahisten ja vastasi.

- Hänen saapumistaan ei voi estää, mutta hänet voi voittaa viimeisessä taistelussa, Sol melkein kuiskasi. Sitten hänen silmänsä alkoivat painua kiinni ja hänen hengityksensä alkoi hidastua. Lopulta tarujen leijonakissa oli päässyt tarinansa päähän.